maanantai 28. joulukuuta 2015

etsitään: joku


Viimeaikona unelmiini on ilmestynyt joku. Menin tänään luistelemaan ja huomasin kaipaavani jotakuta sinne kanssani väistelemään arvaamattomasti singahtelevia vaahtosammuttimia. Tätä tapahtuu yhä useammin. Kaipailua siis. Luistelemassa käyn olosuhteiden puitteissa vakaassa kerran vuodessa -rytmissä.


Tykkään siitä, kun ilta menee myöhäiseksi ja kaveri jää viereeni nukkumaan, ja kun aamulla saa kattaa kahdelle. Vaikka olen mitä loistavin erakko, olen kyllästynyt olemaan yksin. Kaipaan sitä jotakuta, jonka kanssa on kuin paita ja peppu - ei välttämättä samanlaisia, mutta vain lyömättömäksi hioutunut tiimi. Viisitoistavuotiaaksi asti minulla oli aina yksi parhaista parhain kaveri, ystävä, jolle saattoi soittaa vaikka keskellä yötä, jonka taloon kävelin ovikelloa soittamatta, ja kenen kanssa - mikä näin jälkikäten tuntuu arvokkaimmalta - suunnittelin tulevaisuutta (vaikka tietysti yhtään mikään ei ole mennyt niin, niin kuin silloin ajatteli). 


Olen huomannut että yksinäinen voi olla, vaikka ihmisiä, mukavia, ihania ja rakkaitakin olisi ympärillä. Toisaalta olen aina osannut olla itsekseni ja tiedän myös milloin todella tarvitsen sitä. Olla yksin olematta yksinäinen on taito, josta olen ihan ylpeäkin. Käyn elokuvissa ja syömässä yksin kuin mikäkin ylhäinen individualisti. Yksin matkustaminen on myös kuningaslaji, josta olen maistanut lusikan kärjellisen. Sitä aion jatkaa, vaikka ihan mielelläni johonkin seuraavista reissuista lähtisin jonkun kanssa. Ei ole ihan turhaan sanottu, että monet asiat ovat isompia kuin ne jakaa.


Ja jos aina joka paikkaan seurailee sellainen kavala ulkopuolisuuden olo, sitä alkaa ennen pitkää etsiä syitä itsestään - tai mikä pahinta - ei välttämättä enää osaa päästää ketään lähelle.

Tähän loppuun jätän vielä ilmoituksen, ihan vain varmuuden vuoksi. (Ja taidan vielä kuunnella sen loppuun kuluneen Jenni Vartiaisen biisin aiheesta.)

Hei sinä joku. Minä etsin sinua.

Selma

Kuvat ovat joulukuussa väkertämästäni pikku duetosta Roosalle ja Petralle.


Iina & Albert: I'm so happy that you have each other.






lauantai 19. joulukuuta 2015

poissa tolaltaan piätä kauten?

SELMA HOPSU! MIKSI SUN BLOGI EI PÄIVITY?

huutaa ystävä tien toiselta puolelta.

OLEN POISSA TOLALTANI!

minä jätin huutamatta. Olen pyllähtänyt hankeen, sukset ovat ristissä, enkä oikein tiedä, mitä kokeilisin.


Tola on lumen peittämä hiihtoura. Tola ei ole enää käytössä arkikielessä vaan esiintyy lähinnä sanonnoissaAsiat ovat hyvällä tolalla tai joku tai jokin on huonolla tolalla. -Wikipedia

Onko kenellekään muulle käynyt niin, ei edes saa niitä tuhatta rautaa törkättyä tuleen? Tai niin, ettei saa yhden yhtä syttymään. Vain kolmeasteinen vesi tuntuu nyt hyvältä.


Liityin Outokummun avantouimareihin ja se on ollut paras päätös miesmuistiin.
Pahinta oli automatka ennen ensimmäistä kertaa. Toiseksi pahinta on nousta ylös vedestä, kun ilma puraisee rintaa ja sääriä, mutta saunan ovella ei tunnu enää missään. Nojailen hetken kaiteeseen ja lumi sataa hiljaa järven jäälle.

Luonto kutsuu kaiken kaikkiaan. Suunnittelen retkeä Kolille uuden vuoden jälkeen. Odotan kiihkeästi sitä päivää, kun lenkkipoluille vedetään ladut. Totta puhuen en ole niin eräjorma kuin haluaisin olla. Täysin luonnon armoilla kuolisin heti. En löytäisi vettä enkä mitään syötävää. Etsisin supan ja päättäisin päiväni sinne. Luin todella inspiroivan tekstin naisesta, joka kertoi käymästään vuoden mittaisesta leiristä, jolla sellaisia taitoja oppisi. Sounds like a plan. Mutta ei nyt.


Nyt alkaa loma (juuri parhaillaan bussi kiidättää minua läpi pimeän Suomen) ja pari päivää nukuttuani on varmaan hyvä alkaa kampeamaan meikäläistä takaisin tolalleni.

P.S. Piätä kauten. Se on paikallista murretta ja tarkoittaa: varta vasten. Opin lauteilla.



Iina & Albert: I'm gaining this healthy brown fat and trying to figure out the mystery of my life.