kaikki yhden ja yksi kaikken puolesta

Severille, Iinalle ja Hannille

Niin minä aloittaisin lastenkirjan.

Lapsena pitää omia sisaruksiaan ainakin ääneen sanotuissa lauseissa enemmän kirouksina kuin siunauksina. Siskojen tilalle haluaisi isoveljen, veljen tilalle haikailee suloista pikkusiskoa (tai vähintään pukee pikkuveikan päättäväisesti mekkoon). Sisko vie kaapista vaatteet, joita oli kommentoinut ihan kammottaviksi silloin kun ostit ne. Omilla sisaruksilla on raastavan ärsyttäviä tapoja, kuten leivänmurusien jättäminen pöydälle ja mehun purskuttaminen. Tappelussa lempibarbilta irtosi pää. Päiväkirja löytyy avonaisena väärästä paikasta. Kuopuksesta ei ole läheskään niin paljon valokuvia kuin esikoisesta. Silloin antaisi mitä vain siitä, että saisi olla edes päivän ainoa lapsi.

Eikä sitten kuitenkaan, ei ikimaailmassa.

Pyörryttää jopa ajatella elämää ilman henkilöitä jotka ovat olleet vastuussa minun kasvattamisestani. Koen, että vasta heidän jälkeensä tulevat ystävät ja vanhemmat. Valtava lohko siitä, mitä minä olen oppinut tytöistä, pojista, ihmisuhteista ja elämästä sekä maailmasta on peräisin kolmelta tohelolta. Toisen puoliskon olen oppinut Greyn anatomiasta.

Mitä sisarukseni ovat opettaneet minulle

- jakaminen. Minä, toinen siskoni ja veljeni jaoimme lastenhuoneen vuosien ajan. Oma rauhani ei ole riippuvainen omasta tilasta, tai en ainakaan vaadi kovin suurta paikkaa. Yhteinen tila voi hyvin olla kaikkien oma ja silloin neliöitä on enemmän kuin pohjapiirroksessa. En ole ollut myöskään koskaan kovin tarkka siitä, meneekö kaikki aivan tasan viimeistä pullaa ja joululahjaa myöten. Menevät ne - ennemmin tai myöhemmin.

- yhteistyö. Harvoja asioita, joista olen tosissani kannellut vanhemmille, ovat olleet epätasaisesti jakaantuneet kotityöt. Mielestäni kaikkien on osallistuttava parhaansa mukaan. Hämmentävän iloisia ja kirkkaita muistoja minulle ovat myös kaikenmaailman siivous- ja talkoopäivät. Se kun tehdään yhdessä ja saadaan aikaan jotain sellaista, mihin ei itse pystyisi.

- kuunteleminen. Aina ei tarvitse sanoa mitään. Tärkeintä on antaa ymmärtää, että sinä olet siinä, etkä ole lähdössä pois. Tämän olen oppinut kantapään kautta.

- arvostus. Toisen ihmisen arvostaminen on korvaamatonta. Varsinkin sellaisen, joka arvostaa sinua, vaikkei tekemisiäsi aina ymmärtäisikään.

- yhteenkuuluvuus. Eroperheessä sisarusten väliset suhteiden ehjyys korostuu. Vaikka kuinka elämä pistäisi pään pyörälle ja kaikki tavarat ja lelut ovat kahdessa paikkassa, on aina jotain mikä pysyy ja jokin mihin kuuluu.

- asioiden selvittäminen ja sopiminen. Ystävät kasvavat erilleen ja se on osa elämää, mutta sisarussuheesta ei voi kävellä ulos. Tätä minä olen opetellut viime aikoina. Yhteenlaskettuna minun ja sisarusteni välillä on ollut kymmeniätuhansia kilometrejä. Lapsista on tullut nuoria aikuisia ja me olemme muuttuneet, kasvaneet ja kolahdelleet. Olemme vuoden poissa. Toisen elämään tulee joku suuri. Emme enää työnnä toisiamme alas sohvalta ltaisin. Mikä pitää meidät koossa?

P.S. Päivän fakta:  maapallon ympärysmitta on

40 075 km

Kerro sinä mitä tapahtui

Junamatkalla pohjoisesta raidetta pitkin etelään , minun edessäni istuu tyttö. Hän näytti keskellä talvea kotinsa menettäneeltä myyrältä. Vasen poski oli turvonnut ja silmä näkyi vain pienenä viiruna. Vaikka toinen puoli kasvoista oli koskematon, oli ilmeistä vaikea saada mitään selkoa. Oli yllättävän vaikeaa kohdistaa katseensa siihen yhteen siniharmaaseen silmään. 

Silmänalunen oli muuttumassa violetiksi sisäreunasta alkaen. Hänen vierellään penkillä oli tismalleen samanvärinen rinkka, sylissä suljettu matematiikan kirja ja takana jo satoja kilometrejä raidetta. Kuka hän on? Jos tämä olisi elokuvaa, minä ostaisin hänelle kahvin ravintolavaunusta, jututtaisin häntä ja meistä tulisi ystävät loppuelämiksemme. 

Minä istun hiljaa, katselen häntä vaivihkaa ja kuvittelen. 

Ilmeisin vastaus olisi, että äkkipikainen poikaystävä löi ja tyttö on matkalla vanhempiensa - ei, ystäviensä luo evakkoon. Hän ei palaisi, sen näki siitä, miten hän katseli ohi viliseviä puita ja kaupunkeja.  

Mitä jos hän onkin nuori seikkailija? Palaamassa pitkältä matkalta. Hän on vaeltanut maailman halki ristiin rastiin ja on nyt loppusuoralla. Isä osti hänelle lipun kotiin, omansa hän sanoi irti. Viimeyönä hän löi päänsä pimeässä pyydystäessään roskiksesta syötävää.  

Ei, hän on sittenkin kuolemantuomion lääkäriltään saanut tapaus. Lääkäri itki, hän käänsi katseensa pois, pakkasi tavaransa ja lähti sairaalasta seuraavana aamuna. Turvonnut kohta on pahanlaatuinen kasvain, joka vie ensin hänen näkönsä, sitten henkensä. Hän opiskelee, vaikka tietää, että tuskin elää kevääseen. Jos antaa pois toivon huomisesta, voi samantien hypätä junasta. 

Liian ilmeistä draamaa, olen katsonut liikaa Greyn anatomiaa.  

Sanottakoon, että hän harrastaa näyttelemistä pikkukaupungin sissiseurueessa. Eilen oli viimeinen näytös ja adrenaliinihöyryissä voi tapahtua kaikenlaista arvaamatonta. Feikiksi tarkoitettu lyöminen tulikin sydämestä. Tanssikohtauksessa heilahti kyynärpää. Joku potkaisi lattialta kengän. 

Tai kuulukoon hän Suomen nuoreen lupaavaan ja nousevaan urheilijakaartiin. Eilen alle 20-vuotiaat naiset taistelivat  nyrkeillään SM-kullasta. Metallilla on hintansa. 

Taidan olla ihan hakoteillä. Kerro sinä mitä tapahtui.